Ensimmäinen kokous

Tämän vuoden hallitus piti järjestäytymiskokouksen torstaina 4.1. Kokouksessa valittiin yhdistykselle varapuheenjohtaja sekä halliltukselle sihteeri. Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Mia Taimio. Hallituksen sihteerinä tällä kaudella toimii Ninnu Perälä.

Kun muodollisuudet oli saatu tehtyä aloitettiin varsinainen hallitustyö. Tälläkin kertaa esityslista oli pitkä, mutta asioita saatiin silti käytyä hyvin läpi. Kiireellisin käsiteltävä asia oli löytöeläintalon oletettua huonompi kunto, joka on ajanut jo edellisen hallituksen etsimään yhdistykselle uutta toimitilaa. Uusia tiloja on käyty katsomassa mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Neuvottelut on avattu viime joulukuussa Lohjan kaupungin kanssa, josko kaupungilta löytyisi sopiva tila jonka he voisivat Lesylle vuokrata. Neuvotteluiden sujumisesta tiedotetaan erikseen kun on jotain konkkreettistä kerrottavaa. Jos satut tietämään tilan joka voisi mahdollisesti olla Lesylle sopiva ota yhteyttä (puheenjohtaja@lesy.fi) ja kerro minkälainen tila olisi tarjolla. Kaikki huomioidaan mutta nykyistä tilaa paljon pienempään ei yhdistys nykyisellään enää mahdu (Villa Öhman on noin 500m²).

Uusi vuosi toi tullessan uudet tapahtumat joita Lohjalla riittää miltein joka kuukaudelle. Lesy olisi innolla mukana näissä tapahtumissa mutta ongelmana on vapaaehtoisten puute. Jos olet innokas tapahtumatalkoolainen, tule mukaan tärkeään varainhankintaan. Tällä hetkellä Lesyn varainhankintatiimi on pieni mutta toimelias porukka, johon innokkaat käsiparit ovat erittäin tervetuleita. Lisätietoa miten ja millä tavalla voit osallistua tapahtumiin saa kirjoittamalla sähköpostia osoitteeseen lesy@lesy.fi.

Vapaaehtoiset ovat yhdistyksien selkäranka. Ilman vapaaehtoisia ei ole yhdistystäkään. Näin on myös Lesyn laita. Paljon meitä vapaaehtoisia on, mutta paljon tarvitaan myös lisää jottei vapaahtoistyö kävisi kenellekkään liian sitovaksi ja työlääksi. Nykyiset aktiivimme tekevät työtä Lesyn ja eläinten eteen ihailtavan paljon töitä, eikä annettua työpanosta  voi millään kiittää tarpeeksi. Jokaisen panos, oli se suuri tai pieni, pitkäkestoinen tai lyhytaikainen on ollut Lesylle tarpeellinen. Kaikenlaisia vapaaehtoisia tarvitaan, ja kaikille pyritään löytämää se oma juttu jolla voi osallistua Lesyn toimintaan. Ilmianna itsesi ja tule mukaan! Aloita kirjoittamalla osoitteeseen lesy@lesy.fi esittelysi ja kerro millaista vapaaehtoistyötä haluaisit tehdä. Tai tule käymään avoimissa ovissa sunnuntaisin klo 12-15.

Kokouksessa löimme myös lukkoon koko kevätkauden hallitusten kokouspäivät. Hallitus kokoustaa seuraavina päivinä: 6.2., 7.3., 4.4. ja 2.5. Kevätkokous  järjestetään keskiviikkona 25.4.2018 klo 18.  Laita aika jo nyt kalenteriin!

Niina

niina@sammakkolampi.net

puheenjohtaja@lesy.fi